maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kevään huonot puolet

Vaikka kevät onkin aivan ihana vuodenaika, tuo se tullessaan myös ikäviä asioita. Kyyt, punkit ja muut öttiäiset. Eilen Mini sai karvaan muistutuksen ampiaisen (tms.) piston merkeissä. Onhan Miniä aiemminkin pistänyt kaikenlaiset ötökät, mutta ei se koskaan ole reagoinut niin voimakkaasti pistokseen kuin eilen ja tänään.

Olin ihan tavallisella pelto/metsälenkillä eilen iltapäivällä tässä lähimaastossa. Lenkin loppupuolella Ministä tuli vaisu, se vain käveli ihan takanani eikä huolinut nappuloita. Kotiin päästyämme äiti huomasi, että Minin vasen poski oli alkanut turvota. En ottanut asiaa mitenkään vakavasti, kyllähän noita pistoja on aiemminkin ollut. Poski jatkoi turpoamistaan ja illalla aloin vähän jo huolestua. Työnsin epämieluisat ajatukset kuitenkin syrjään ja uskoin että turvotus laskee yön aikana.

Turvotus eilen illalla, 28.4.

Toisin kuitenkin kävi, ja aamulla Minin turvotus oli vieläkin kauheampi kuin illalla. Koko kuono ja osa kaulaa oli turvoksissa. Varasin eläinlääkäriajan Lahden eläinlääkäriasemalta iltapäiväksi. Soiton jälkeen rupesin surffailemaan netissä ja päädyin lukemaan kyykäärmeen pureman aiheuttamia oireita. "Kyy puree koiraa tai kissaa useimmiten kuonoon, kaulaan tai raajan alaosiin." "Turvotus voi estää puremajälkien näkymisen." "Mikäli kyynmyrkkyä on pureman seurauksena joutunut kudoksiin, kehittyy puremakohtaan nopeasti voimakas, tumman puhuva , erittäin kipeä turvotus."

Hätäännyin oirekuvauksista aivan hirveästi, koska osa tuntui pätevän Minin oireisiin täydellisesti. En jäänyt odottelemaan iltapäivän eläinlääkäriaikaa, vaan lähdin samantien paikallisella eläinlääkärillä käymään. Hän spottasi heti pistokohdan ja totesi, että vaikuttaa kyllä ampiaisen tms. pistolta eikä kyyn puremalta. Mini sai kortisonipiikin ja viiden päivän antibioottikuurin.

Turvotus tänään aamulla, 29.4.
Nyt illan aikana turvotus on alkanut selvästi vähentymään, Mini alkaa jo näyttää koiralta. :D Säikähdyksellä siis onneksi selvittiin. Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olen stressannut yhtä paljon kuin tämän päivän aikana.

On taas tullut ravattua ihan riittämiin eläinlääkärissä viime aikoina. Ayan rokotukset, Minin ylähengitysteiden tulehdus, tämä, reilu viikon päästä Ayan lonkka- ja kyynärkuvaukset ja silmien peilaus. Toivottavasti ei tarvitse enää sen jälkeen käydä, vaikka enpä ihmettelisi jos tuo Aya jotain mun päänmenoksi keksisikin. :D

2 kommenttia:

  1. Minille paranemisia. :c
    Miulla ois teille liebster meiän blogissa. :D
    http://pimeasade.blogspot.fi/2013/04/liebster-blog-11-kysymysta.html

    VastaaPoista
  2. Voi, kiitos ihan hirveästi tästä liebster-palkinnosta, olen kovin otettu nyt! Vastailen kysymyksiin ensi viikolla. :)

    VastaaPoista