sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Terveisiä Kuopiosta!

Takana päin on erittäin mukava viikonloppu Kuopiossa Saran, Teemun ja Repen, Ayan veljen, luona!

Lähdettiin Ayan kanssa lauantai-aamusta ajelemaan kohti Kuopiota ja saavuttiin määränpäähän hieman yhden jälkeen. Aya ja Repe selkeästi muistivat toisensa, sen verran tuttavallisesti remuaminen alkoi heti. Aya ei ollut veljensä seurasta aivan yhtä innoissaan kuin Repe Ayan seurasta, vaan yritti hätistellä sitä useammankin kerran pois kimpustaan. Aina Aya kuitenkin lämpeni leikkiin, ja kyllä ne paljon leikkivätkin.



Oltiin lauantaipäivä Teemun vanhemmilla, jossa koirilla riitti tilaa reuhuta ja leikkiä. Sillä aikaa kun muut kahvittelivat sisällä, vetivät Aya ja Repe hirmuista kyytiä pitkin pihaa. :D Me treenattiin siinä päivällä myös vähän. Ei mennyt Ayalla mitenkään huipusti, mutta kuitenkin ihan kohtalaisesti. Vihdoin Aya alkaa ymmärtää kunnolla mitä eteen-käsky meinaa, jee! Illalla kun saavuttiin takaisin Teemun ja Saran kämpälle, olivat sisarukset jo melkoisen väsyneitä.



Seuraavana päivänä sisaruksilla kuitenkin riitti taas puhtia riehumiseen. Käytiin lammen jäällä kävelemässä ja treenaamassa ihanassa auringonpaisteessa. Muuten sujui ihan hyvin, mutta palautuksessa ilmeni taas ongelmia. Täytyy ottaa tämä asia nyt oikein kunnolla käsittelyyn Ayan kanssa.
 


Ayan toinen sisko Unni perheineen tuli käymään Saran ja Teemun luona myöhemmin iltapäivällä, mutta me jouduttiin Ayan kanssa valitettavasti sitä ennen lähtemään kyyditysasioista johtuen. :/ Onneksi toukokuussa näkee (toivottavasti!) kaikki sisarukset pentueviikonlopun merkeissä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti