Elämäni ilman koiria

Oon jo pitkään miettinyt, että mikä tästä blogista puuttuu, kun se tuntuu niin vajaalta. Eilen koin ahaa-elämyksen, kun tajusin, että olen kirjoitellut tänne vain kuulumisia, enkä koskaan mistään muusta aiheesta. Nyt sitten repäisen ja kerron vähän ajatuksiani aiheesta elämäni ilman koiria.

Elämä ilman koiria olisi helppoa. Ainakin luulen niin. Mun stressitaso olisi huomattavasti alhaisempi, kun ei tarvitsisi suunnitella kaiken maailman aikatauluja ja menemisiä sen mukaan, että koirat tulee lenkitettyä ja niiden kanssa vietettyä aikaa. Lisäksi mun omatunnollani olisi paljon vähemmän töitä kuin nyt. Voisin makoilla illalla sohvalla ja olla koneella ilman, että koko ajan tunnen pientä syyllisyyttä siitä, ettei koirilla ole mitään tekemistä.

 Vapaa-aikaa olisi paljon enemmän. Koulun jälkeen ei tarvitsisi mennä suoraan kotiin koirien seuraksi ja lenkittämään niitä, vaan voisi harrastaa jotain. Ennen harrastin kaikkea mahdollista, koripalloa, suunnistusta, näytelmäkerhoa, pitsinnypläystä, jumppaa, tanssia. Nykyään harrastan vain suunnistusta, ja sitäkin ainoastaan siksi, että voin ottaa koirat mukaan metsään.

Jos mulla ei olisi koiria, voisin lähteä ulkomaille. Viikon reissut toki onnistuvat nykyäänkin, kyllä kahdelle koiralle hoitopaikka siksi aikaa löytyy. Mutta en voi lähteä interreilaamaan Eurooppaan. En voi lähteä vuodeksi Australiaan kuten siskoni. En voi lähteä reppureissaamaan Aasiaan. En voi lähteä ihmettelemään safarielämää Afrikkaan. Vaikka joku huolehtisikin koirista, en voisi hylätä niitä, ne eivät ansaitse sitä.

Arkielämässä en koe menettäväni paljoa, vaikka koirat määräävätkin menemisiäni paljon. En koskaan ole ollut kovin menevää sorttia. En osaisi kuvitellakkaan, että aina koulun jälkeen olisin kavereideni kanssa tai viikonloput juhlisin baareissa ja bileissä. Semmoinen ei vain ole mua varten, mulle riittää kun pääsen tuulettuman pari kertaa vuodessa. Ehkä olisin sosiaalisempi, ehkä mulla olisi poikaystävä ja enemmän kavereita, jos en aina nyhjäisi kotona koirien takia. Koirat rajoittaa elämää paljon ja joskus ei voi olla miettimättä, olisiko asiat paremmin ilman niitä.

Mutta sitten mun ei tarvitse kuin katsoa mun rakkaita höpönassuja, ja en voi olla ajattelematta "kiitos, kun olette olemassa".