maanantai 20. toukokuuta 2013

Gundog weekend ja muuta treenilöpinää

Tämän viikon loppupuoli on ollut varsin toiminnantäyteinen sekä minulle ja Ayalle. Eilen illalla oltiin molemmat niin väsyneitä, että ilta sujui kummallakin mukavasti sohvalla makoillen.

Torstaina olin Ayan kanssa treenaamassa Pekan mökillä. Pekka piti minulle ja Ayalle sekä itselleen ja reilu 4kk ikäiselle Donjalle monipuoliset ja hyvät treenit!
Aya pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan vesimarkkeerauksia. Noudoissa ei ollut mitään ongelmaa, harjotusta kaipaa ainostaan se, että Aya saisi ravistella vasta dummyn luovutuksen jälkeen. Me tehdään siis jonkin aikaa noutoja, jossa olen melko lähellä rantaa eikä Ayalle tule niin kovaa tarvetta ravistella turkkiaan kuivaksi.
Aya pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan myös aidan ylitystä, joka osoittautui meko haastavaksi. :D Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen Aya kuitenkin suostui noutamaan dummyn aidan yli hypäten. Ensimmäisen onnistuneen suorituksen jälkeen tehtiin vielä pari toistoa, jotka menivät oikein hyvin.
Pupujäljen kanssa oli myös hieman ongelmia. Olen harjoitellut hakuruutua Ayan kanssa vähän turhan paljon, ja lisäksi Aya tykkää hakuruudusta niin kovasti, että ensimmäinen jälki muistutti lähinnä päätöntä sinkoilua, vaikka lopulta kani löytyikin. Seuraava jälki tehtiin alkuun metsätietä myöten ja siitä pellolle. Tieosuuden Aya jäljesti hyvin, mutta pellolla homma luisui taas päättömäksi juoksemiseksi. Kolmas jälki alkoi jo muistuttaa pupujälkeä, ja oli suorituksista selkeästi paras.
Näiden treenien lisäksi tehtiin hakuruutu sekä markkeerauksia ja ohjaus, jotka kaikki sujuivat odotusten mukaisesti.


Perjantai-iltana meille saapui odotettuja vieraita, nimittäin Sara, Teemu ja Repe, Ayan veli. Kun Repe pääsi autosta ulos, alkoi sisaruksilla samantien melkoinen ralli ympäri pihaa ja peltoa. Molemmat olivat selkeästi onnessaan toistensa seurasta.
Lauantaina suunnattiin porukalla Klaukkalaan, jossa alkoi Tomi Sarkkisen ja Pekka Uusimäen järkkäämä koulutusviikonloppu No More ja Demon Eyes kasvateille. Kouluttajana toimi viikonlopun ajan Heli Siitari. Lauantai sujui oikein mukavasti, oli kiva nähdä tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin ihmisiä ja koiria. Aya käyttäytyi oikein hyvin, ei moittimista.

Aya ja Repe autossa odottelemassa treenien alkua.

Lauantain treenien jälkeen suunnattiin porukalla takaisin meille ja ilta sujui mukavasti jääkiekon ja euroviisujen parissa, sekä koiria ulkona käyttäen. Aya tosin oli kovin levoton koko illan.

Aya ja Repe.
Repsukka-Pepsukka.
Aisku-Maisku 
Ministin, aina yhtä pirteänä. :D




Mini ja alamaiset Aya ja Repe. ;)

Sunnuntaina oli vuorossa toinen päivä koulutusta, joka oli Ayalle selvästi stressaavampi ja epämiellyttävämpi, neiti nimittäin on alkanut pelkäämään laukauksia. Laukauksia kuullessaan se alkoi täristä, läähättää ja pistää häntää koipien väliin. Onneksi pelko ei kuitenkaan estänyt Ayan työskentelyä, vaan markkeeraus onnistui laukauksesta huolimatta melko hyvin. Ohjaus meni kohtalaisesti, lähinnä ärsyttää kun itse tyhmänä yritin pillipysäyttää Ayaa, vaikka koko tilanne oli Ayalle jo muutenkin tarpeeksi hankala.

Aya kiipesi laukauksista säikkynä auton takaboksin hattuhyllylle treenien jälkeen.

Koulutusviikonloppu päättyi melkoisen mielenkiintoisesti, onnistuin nimittäin hukkaamaan autoni avaimet treenipaikalle. Alkuun etsin yksinäni avainta pellolla vajaan tunnin, sen jälkeen avustamaan tuli lounaalta palanneet koulutukseen osallistuvat. Voisi melkein kirjaimellisesti sanoa, että avainta etsittiin kissojen ja koirien kanssa. :D Avainta ei kuitenkaan porukallakaan löytynyt, jolloin luovutin ja soitin äidille, että haluaisiko tuoda avaimen. Melkoisesti ketutti, Klaukkalaan on meiltä nimittäin reilu tunnin matka. Rupesin soiton jälkeen miettimään vielä asiaa, ja muistin että käytin Ayaa pissalla autojen parkkialueen toisella puolen. Ja sieltähän se avain löytyi, kiitos vielä Teemulle! Olisi meinaan tullut melkoisen kallis lasku, kyse ei ollut mistään tavallisesta avaimesta vaan avainlätkästä,  ja uusi olisi pitänyt tilata Ranskasta asti. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin.

Mieleen jäi paljon uutta oppia, pienistä vastoinkäymisistä onnistunut koulutusviikonloppu siis! Kivana lisänä paljon mukavia ihmisiä ja koiria. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti