tiistai 5. helmikuuta 2013

Onko rakkautta ilmassa?

Noh, kaipa niinkin voisi sanoa, vaikka kyseessä taisivat olla lähinnä jylläävät hormonit ja testosteroni. :D Taavi-serkku oli siis viikonloppuna kyläilemässä, ja oli melkoisesti Ayan perään. Ayan juoksut loppuivat jo viikko sitten, mutta kyllä se ilmeisen herkulliselle vielä haisi.
Aya ei ollut kovinkaan innokas Taavin lähentely- ja ahdisteliyrityksistä, vaan pikemminkin pelkäsi Taavia. Aiemmilla kerroilla Aya ja Taavi ovat olleet tosi hyvät kaverit, mutta nyt Taavi oli aivan liian innokas. Ayalta pääsi viikonlopun aikana monet hätäpissat lattialle, kun Taavi meni turhan tuttavallisesti sen luokse. Eristettiinkin niitä sitten jonkin verran ja pidettiin muutenkin erillään. Aya oli paljon muiden ihmisten lähettyvillä, jotka suojelivat sitä Taavilta. :D Uloskaan ei päästetty niitä kahdestaan, vaan saivat lenkkinsä erikseen.

Tein tuossa eilen linjoillelähetyksiä Minin ja Ayan kanssa tässä pikkutien suorilla pätkillä. Ensin lähetin Minin, joka haki damin hirmuisella vauhdilla ja innokkuudella. Heti perään Ayan (mulla oli siis kaksi damia samoissa kohdin), mutta eihän se ymmärtänyt, kun matka oli paljon pidempi kuin aiemmilla kerroilla. Kävin näyttämässä sille damia ja lähetin uudestaan, niin johan haki reippaasti. :) Tein muutaman kerran uudelleen, ja hienosti se nouti. Aya toimi paljon paremmin niin päin, että lähetin Ayan ensin ja vasta seuraavana Minin. Alla pieni videopätkä lyhyestä linjasta, palautuksessa oli pieni sähläys kun piti kännykällä kuvata samalla. Normaalisti palauttelee ihan hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti