tiistai 2. lokakuuta 2012

Hahhah, pitäisköhän meidän siirtyä Ayan kanssa noista käyttölajeista näyttelyiden puolelle, neiti oli meinaan lauantaina match showssa SIN4. ;D Kyllä vähän nauratti sijoittuminen, varsinaisen näyttelykoiran oon saanut käsiini. Noh, totuushan on että mätsäreissä ei arvostella ulkonäköä, vaan lähinnä käyttäytymistä kehässä (tai näin oon ainakin ymmärtänyt). Eli ei ihme että Aya sijoittui!
Otin Ayasta lauantaina pari rakennekuvaa, niin näätte vähän minkä näköseksi se on kasvanut. :)





Taavin kahden viikon landejakso on ohiste, ja poika palasi sunnuntaina kotiin. Taavista kuoriutui tämän kahden viikon aikana varsinainen Ayan oppi-isä. Harmi ettei Taavin opetukset pitäneet sisällä mitään hyviä tapoja, ainoastaan pahoja. :D Muunmuassa torstaina nämä kaksi sankaria pääsivät kunnon läskeilyn makuun, kun ne kahdestaan pistelivät poskeensa Taavin kolmen päivän ruoat. Oli kyllä pallovatsanen Aya vastassa ovella, eikä illalla kumpikaan jaksanut eväänsä liikauttaa, ilmeisesti oli hieman tukala olo molemmilla. ;)

Taavin landeloman alkupäässä Susa ja tiibetinmastiffi Lily kävivät meillä, ja lähdettiin sitten koko koiraporukalla metsään. Ei ollut ehkä paras reissu ikinä, sillä Taavi osasi olla todella ärsyttävä. Se haukku lähes koko ajan ja härnäs Lilyä minkä kerkes. Tuolla kokoonpanolla ei siis lenkkiä enää koskaan uusita, vaan ens kerralla Lily saa tyytyä (onnekseen) vaan Minin ja Ayan seuraan. Valikoituja kuvia metsäreissulta, (lisää Susan ottamia kuvia täällä ja mun ottamia täällä):




© Susa L.
© Susa L.
© Susa L.
© Susa L.
© Susa L.
© Susa L.


Mini sai hieman kahdenkeskeistä hemmotteluaikaa torstaina koirahieronnan merkeissä. Bongasin sattumalta netistä koirahierojaopiskelijan ilmoituksen, jossa hän haki harjoitusasiakkaita Orimattilaan ja hieroi maksutta. Mini pääsi siis nauttimaan oikein mukavasta 45 min käsittelystä, joka on tosi hyvin ensikertalaiselle koiralle. Mini on oikein hierojan ihanneasiakas.


Kävin viime viikolla useana päivänä Eijalla koiria ulkoiluttamassa, ja olipa mulla kerran jopa kamerakin mukana! Muutama kuva siis sieltäkin (enemmän täällä). :)







Aya ja Toivo uimassa puhtaassa Porvoonjoessa. :D
Aya ja Toivo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti