Kevään huonot puolet osa II ja muuta löpinää

Huokaisin liian aikaisin helpotuksesta, kun Minin pään turvotus laski maanantai-iltana. Seuraavana aamuna Mini nimittäin löytyi eteisen lattialta tärisevänä, eikä se päässyt nousemaan ylös ollenkaan. Hätäännyin aivan hirveästi, että sitä puri sitten kuitenkin kyy ja että nyt se kuolee. Minuutin päästä siitä kun olin noussut sängystä ylös, oli Mini lastattu auton takaboksiin ja äiti ja minä matkalla kohti Lahden eläinlääkäriasemaa.
Ehdottomasti elämäni kauhein aamu ja automatka. Olin aivan varma, etteivät sen munuaiset enää kestäisi tälläistä, sillä kyyn myrkky vaurioittaisi sen munuaisia entisestään. En uskaltanut edes uneksia siitä, että Mini selviäisi siitä päivästä. Koko matka meni kutakuinkin pillittäessä.
Kun saavuttiin Lahden eläinlääkäriasemalle, Mini pääsi heti hoitoon. Siltä otettiin verikokeet ja pistettiin tiputukseen. Mini oli yhteensä reilu puolitoista tuntia tiputuksessa ja sai yhdessä välissä suonensisäisen lääkkeen (en osaa sanoa tarkemmin mitä). Siinä ajassa tärinä loppui ja Mini piristyi. Tosin aina kun lääkäri astui huoneeseen, alkoi hillitön tärinä. :D Taisi olla henkistä laatua se. Lopussa se jopa heilutteli häntää, kun sanoin sille "lähetään kotiin". Kotiin päästyämme Mini oli loppupäivän hieman vaisu, mutta nyt se on jo ollut aivan oma itsensä. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis.
Mysteeriksi jäi, mikä Miniä sitten loppupelissä pisti/puri. Kyy on epätodennäköinen, sillä Minin munuaisarvot eivät olleet laskeneet ollenkaan. Kaipa se siis ampiainen tai vastaava oli, tuli vain kovin paha reaktio siitä.

Täytyy vielä erikseen kehua ja kiittää Lahden eläinlääkäriasemaa! Saatiin todella hyvää palvelua ja Mini oli hyvissä käsissä. :)

Minille jätettiin kanyyli seuraavaan päivään asti. Jos olisi tarvinnut lähteä uudestaan päivystykseen, niin olisi ollut reitti suoneen jo valmiina. Onneksi kanyyli jäi vaille uutta käyttöä. :)

Nyt vähän iloisempiin tunnelmiin! Olin vappupäivänä Ayan kanssa Haminassa nome-koulutuspäivässä. Olimme aamupäivän ryhmässä, ja kouluttajana meillä oli unkarilainen Oliver Kiraly. Oli todella antoisa ja opettavainen päivä. Saatiin hyvää palautetta ja ohjeita jatkoon. Yllätyin siitä, kuinka hyvin Aya toimi. En ole tehnyt sen kanssa kotona samantyyppisiä tehtäviä (muistia vaativia) ja yhtä pitkiä matkoja kuin Kiraly teetti. Hyvin siis meni siihen nähden, paremmin kuin odotin. Viimeinen kaksoismarkkeeraus oli meille (kuten myös muille, meidän ja Ayan siskon jälkeen tehtävää helpotettiin) liian vaativa, joten se meni aivan pipariksi. Mutta toisaalta siinä huomasi hyvin, mitkä asiat vaativat meillä paljon lisää treeniä.

Tänään olin Ayan kanssa taipparitreeneissä, aiheena pupujälki. Aya jäljesti todella hyvin ja löysi pupun nopeasti, mutta ei tajunnut ottaa sitä suuhunsa. Tehtävän avustaja yritti leikittää Ayaa pupun kanssa, mutta Aya rupesi pelkäämään outoa ihmistä metsässä, eikä siitäkään tullut mitään. :D Menin sitten itse sen luokse ja heitin pupua kerran, jonka jälkeen Aya nappasi sen suuhunsa. Ja voi sitä ylpeyden määrää, kun sillä oli pupu suussa. Neiti kantoi sitä häntä pystyssä ja pää niin ylhäällä kun kaula vain antoi periksi. :D
Haluaisin vielä kerran tehdä pupujäljen ennen taippareita, koska nyt jäi pieni epävarmuus, että tuokohan se Aya seuraavalla kerralla pupun mulle.